BLOGI

Sääntöjä sääntöjä sääntöjä. Piti räpätäkin aiheesta jo kerran; "Säännöt on kai joku suoja näille ja niistä huomauttelu, lempiharrastus vahtia toisia ja viedä lapselta lelu" ja tää tulee mun "Euforiaa" - biisissä:

Nousut alkoivat 2015 kun Kajaanissa freestyletyylillä treenailtiin räppäämistä kaverin kanssa. Tuohon aikaan kuuntelin aika paljon Jujua ja Cheekiä. Ajatusmaailma oli hyvin samanlainen; jutut toisaalta hyvin diippejä, jopa tripahtavia mutta usko itseensä ja omaan tekemiseen laittoman kovaa. Mikään hyvähän mä en ollut räppäämään, mutta siksikin ne...

Nyt oikeastaan mua turhauttaa vaan se että eka meidän piti mennä täysiä ja tehdä ne ja kun ne sitten teen ollaan jälkikäteen sillä tuulella että Matelaa pitää reporttaa ja dissata jälkikäteen kun tein mitä pyydettiin niin että kaikki tehty työ menee hukkaan.

Tämä on jo niin järkyttävää settiä että oon jo ylpeä jos tätä vittuillessaan ei poista kukaan. Pitää nyt mennä itse asiaan että miksi Matelan tallissa on joku femboy? Tuota kysyttiin. Ei oo mitään sellasta mutta on menneisyys missä oltiin kyllä tekemässä kovasti jotain mutta homma kääntyi yhdessä päivässä velkojen perinnäksi ja kaiken sen hyvän...

Tässä linkki vapauden, mutta niin rankkojen aikojen ja räppien jölkitilasta jos kukkahattutädit nyt antais Matelan jakaa Matelaa omassa somessa ilman päivityksien poistamista koko ajan niin että pitää valittaa sananvapauden rajoittamisesta niiden pomoille:

Mä tykkään käyttää ensinnäkin suitsukkeita, meditointimusiikkia, vihreää teetä, pimeyttä sekä avattuja mielen kanavia apuna matkoille pääsemisessä ilman kannabista tai sieniä tai LSD:tä mitkä kyllä takaa matkan mutta niiden laillisuusaseman sekä niitä kohtaan tietämättömien vuoksi en voi suositella käyttämään niitä apuna mielen matkalle...

I now got notable and credible big parties to watch and follow Matela's ascents, and in connection with this, I'll link a few videos about what it's all about at the level of those driven to the corner of Finland and addicted, which I also lived for one year of my life, really at the bottom and in shitty condition:...

Kuultuani tarpeeksi ihmisiltä väitettä, että olisin psykoosissa taas päätin käyttää hieman riimittelyn taitoa ja älykkyyttä vastaukseeni heille. Tuo legendaarinen kohta menee riimein "Syvässä hyvässä hypnoosissa on eri asia, kuin psykoosissa". Biisi sai nimekseen Luciferin Diskot ja sen alkuperäisen audion ja masteroidun kertsin voi kuunnella...

Täytyy kuvitella ensin tulevaisuutensa ennenkuin syntyy silta tuohon paikkaan. Matkalla tuohon kuviteltuun paikkaan minne ajattelit asiat kuten haluat niiden olevan sun täytyy tehdä asioita monesti sen eteen. Tässä yksi kuvittelemani paikka jonka illuusio on täydellisin luomani illuusio tuosta paikasta minkä maisteleminen maksoi meille miltein 79...

Tein viralliselle artistikanavalle viiden minuutin mittaisen videopäivityksen meitsin keväästä. Kaikki ajatukset mitkä haluan jakaa seuraajille eivät biisiin ja videoon kuitenkaan mahtuneet, joten jatkoin tätä myös jatkamalla blogiani. Ensiksi suunnataan katseet videoon:

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita